NIIN, MIKSI  ITALIAAN?

Miten on mahdollista, että suomalainen, hiljainen maalaistyttö, harmaan ja punaisen  graniitin, sisun, F.E. Sillanpään  ja Sibeliuksen maasta, lumoutuu Danten, Leonardon,  Raffaellon, Michelangelon, Galilein ja Giuseppe Verdin maailmasta?

Taidetta, historiaa ja taidehistoriaa

Italian täysrenessanssin kolme suurta taiteilijaa Leonardo da Vinci (1452-1519), Michelangelo Buonarroti (1475-1564) ja Raffaello Sanzio(1483-1520) ovat aina kiehtoneet mieltäni. He olivat aikansa ylivoimaisia taiteilijoita. Leonardo oli tekninen, järjestelmällinen monilahjakkuus, jonka mielenkiinto kohdistui myös luonnonilmiöihin. Raffaellon  lukemattomat madonna ja lapsi- muunnelmat luovat taivaallista harmoniaa ja henkisyyttä, Michelangelon väkevät marmoriveistokset tuovat ulkoisen tyyneyden ja harmonian, mutta sisäisen jännitteen ja voiman.

Olin joskus lapsena nähnyt kuvan Michelangelon veistoksesta Pietà, joka sijaitsee Pietarin kirkossa Vatikaanissa, tämä kuva painui syvälle mieleeni ja vuosia, vuosia myöhemmin tutkimusretkilläni taiteeseen löysin Michelangelosta kertovan kirjan, joka silloin puhutteli niin väkevästi, että minulle tuli voimakas tarve "bongata" kaikki hänen marmoripatsaansa.

Kerrotaan, että Michelangelo oli sen ajan ihanteellisen hovimiehen vastakohta: epäsovinnainen, epäsosiaalinen. Hän oli kuvanveistäjä, maalari, arkkitehti ja runoilija. Työ oli hänelle pakkomielle ja hän oli aina riidoissa itsensä ja maailman kanssa. Hän myös halusi itse valita louhokselta juuri sen oikean valkoisen Carraran marmorilohkareen. Lohkareesta hän oman kertomansa mukaan otti vain kaiken ylimääräisen pois sisällä olevan patsaan ympäriltä.

Niin minä sitten ensimmäisellä Rooman matkallani  v.1979 seisoin lumoutuneena silkinhohtoisen valkean Pietàn edessä, kiersin sen hitaasti ympäri useaan kertaan (myöhemmin tämä veistos sijoitettiin lasivitriiniin ilkivallan takia) ja olin vakuuttunut heti: tänne tulen uudestaan.  Valtavan vaikutuksen tekivät  myös Sikstiiniläiskappelin freskot.

Firenzessä 20 vuotta myöhemmin kävelin kunnioituksella Galleria dell´Accademian käytävää  kohti kupolin alla seisovaa alkuperäistä Michelangelon Daavid- patsasta. Käytävän molemmin puolin oli Michelangelon keskeneräisiä töitä, joista huokui niin vahva tunnelma, että  koska tahansa niissä olevat hahmot voisivat astua esiin.

Kaikki sanat tuntuvat latteilta, jos haluaa kuvata Firenzeä. Sanotaan, että Firenzessä on kolmannes maailman taideaarteista: Galleria degli Uffizi, Medicien kappeli, San Marcon kirkko, Leonardo, Michelangelo, Fra Angelico jne.

"Ufficin galleriassa on enemmän hyvää taidetta kuin ihminen kestää", sanoo Henrik Tikkanen kirjassaan Toscanalainen hymy.

Herkistynyttä hartautta

Miten voisikaan selittää kokemuksen: Olen ensimmäistä kertaa Venetsiassa Huokausten sillalla (Ponte dei Sospiri) tai kävelen Franciscus Assisilaisen jälkiä tai istun Sienassa torin varrella syömässä parasta pizzaa, mitä olen koskaan saanut tai osaan suunnistaa  Roomassa haluamiini kohteisiin  ilman karttaa ja kaikissa on tunne -  olen ollut  täällä ennenkin?
Edellisellä käynnilläni Roomassa v 1999 katolinen kirkko valmistautui riemuvuoteen 2000 ja kaikkialla useat rakennukset olivat korjauksen takia muovien alla ja pääsy moniin paikkoihin oli rajoitettu, mutta silloinkin löysin katutöiden ja rakennustelineiden takaa Roomassa kirkon, San Pietro in Vincoli, jossa oli pressujen takana hämärässä Michelangelon Mooses, jota voi hetken katsella valaistuna, kunhan tipautti 100 liiraa lippaaseen.

Raffaellon synnyinseudulla Urbinossa vietin unohtumattoman päivän v. 2002  tutustuen hänen synnyinkotiinsa. Tapasin siellä nuoren ja kauniin Raffaellon, josta huokui samaa herkkyyttä kuin hänen maalauksessaan Sikstiiniläismadonna.

Ihanaa elämää ja herkullista ruokaa

Taiteen kautta kiinnostuin myös nykypäivän kulttuurista ja kielestä, joka mielestäni soi kuin musiikki ja jota aloin opiskella ensimmäisen kerran yli kaksikymmentä vuotta sitten. Kielen opiskelu jäi joksikin aikaa, kunnes muutama vuosi sitten aloitin uudelleen ja tavoitteenani on  joskus selviytyä Italiassa maan kielellä, mikä on aika haastava tehtävä, koska kieli murteineen on yhtä monenkirjavaa ja vaihtelevaa kuin maan maisematkin. Kielen opiskelun myötä "jouduin" myös oopperakurssille Viva l´Opera  sekä ruokakurssille - italiaksi.

Italia on monipuolinen maa: maisemat, kieli, kulttuuri ja elämäntapa vaihtelevat vauraan pohjoisen ja köyhän etelän välillä. Välimeren saaret Sardinia ja Sisilia, Pohjois-Italian Gardajärvi ja korkeat Alpit, maan keskiosan romanttinen Toscana ja maailmankaupunki Rooma sekä etelän klassiset rantalomakohteet ovat tunnelmaltaan täysin erilaisia, mutta kuitenkin perin italialaisia.

Kirkkaat värit sävyttävät italialaisen elämää käyvätpä he kauppaa, juttelevat ystäviensä kanssa tai vain viettävät lepohetkeä.

Italialaiset ovat vakuuttuneita, että elämä on ihanaa ja he myös käyttävät melkoisen osan ajastaan osoittaakseen itselleen, että he ovat oikeassa. Ehkä parhaiten heidän kykynsä nauttia elämästä ilmenee  italialaisessa keittiössä, joka on yhtä monipuolista kuin maa itse ja yhtä mielikuvituksellista kuin sen asukkaat.

Italian keittiön kehto on Emilia-Romagnan maakunta, joka  on vaurasta maatalous- ja teollisuusaluetta. Siellä on myös huomattava elintarviketeollisuus. Täältä ovat kotoisin tagliatelle, tortellini, bolognese-kastike, Parman kinkku, parmesaanijuusto jne.

Italialaiset nauttivat todella ruuasta ja ateriat muistuttavat pitkää ja harrasta rituaalia.

Perinteinen italialainen ateria koostuu useasta ruokalajista: aterian aloittaa antipasti (alkupalat), sitä seuraa primo piatto (alkuruoka), secondo piatto(pääruoka) + contorni (lisukkeet) ja lopuksi dolce (jälkiruoka) ja ehkä vielä kupillinen espressoa.

Muotia ja taikauskoa

Italialaiset eivät pidä yksinäisyydestä, he rakastavat väentungosta ja ovat onnellisia toreilla ja kaduilla. Italialaisten mieltymys suuriin väentungoksiin ja ulkoilmaelämään on yhtä vanhaa perua kuin heidän kulttuurinsa. Piazza on jokaisen kaupungin ja kylän keskus. Avoimuus ja kontaktikykyisyys ovat hyveitä, sulkeutuneisuus ja ujous taas hyvin kielteisiä asioita jo pikku lapsissa.

Kaikki italialaiset eivät toki ole vilkkaita ja hilpeitä, kyllä hiljaisia mietiskelijöitäkin löytyy. Yhteiseen temperamenttiin kuuluu silti olennaisena draaman taju, viehtymys tilanteisiin ja tapahtumiin.

Naiset ja miehet  ovat lapsesta lähtien tietoisia ulkonäöstään ja he haluavat antaa hyvän vaikutelman, bella figura. Valitessaan asua italialainen ei tavoittele mukavuutta, kestävyyttä tai käytännöllisyyttä, vaan näyttävyyttä, muodikkuutta ja asianmukaisuutta. Yksinkertaisenkin yhdistelmäasun värit on tarkkaan mietitty.

Italialaiset ovat hyvin taikauskoisia. Mustassa kissassa nähdään paholainen, hattu sängyllä tai rikkoutunut peili ei tiedä hyvää, tikapuiden alta ei kuljeta, pöytään ei istuteta 13 henkilöä.  Ennen vaikeaa yritystä ei ole sopivaa uhmata kohtaloa ja kehua itseään. Tenttiin menevälle opiskelijalle ei toivoteta hyvää onnea, vaan päinvastoin: In bocca al lupo! Tervemenoa suden suuhun! Siihen kuuluu vastata: Crepi il lupo! Kuolkoon susi.

Huolettomuutta ja kilpailuviettiä

Pahinta, mitä Italiassa voi tehdä, on esiintyä päihtyneenä. Humalainen ihminen on yksinkertaisesti kehittymätön yksilö, joka ei hallitse itseään, ei arvosta itseään, ei ansaitse muiden arvostusta ja tuottaa häpeää perheelleen.

Suomalaista sisua tai härkäpäisyyttä italialaisesta ei löydy. Jos eteen tulee ylittämätön este, joustetaan ja keksitään nokkela kiertotie. Vaikeuksia ei voiteta, ne sivuutetaan. Jos EU:n  määräykset tuntuvat mielettömiltä tai kohtuuttomilta, niitä ei vain noudateta.

Miltei kaikki italialaiset ovat vannoutuneita penkkiurheilijoita. Pyöräily- ja  autokilpailut ovat suuressa suosiossa, mutta myöskin ooppera on kansallisurheilua. He suhtautuvat suuriin laulajiinsa samoin kuin amerikkalaiset baseball- tähtiinsä.

Mielestäni erikoisin ja myös järkyttävin kilpailu tässä jalkapallon, Fiatin  ja Ferrarin maassa on Sienassa kaksi kertaa vuodessa järjestettävä hevoskilpailu, Palio di Siena. Se on yhtä kuin elämä ja se sisältää intohimoa, hulluutta, unelmia ja seikkailua ennen kaikkea se on kuitenkin politiikkaa, julmaa ja viekasta taistelua, jossa kaikki keinot ovat luvallisia. Hevoskilpailu käydään kortteleiden kesken ja palio, joka siis on lippu,  on palkinto voittajalle. Kilpailu on veristä, rajua ja siihen valmistautuminen kestää koko vuoden. Siellä kuulutaan tiettyyn perheeseen, kortteliin ja vasta sitten Sienan kaupunkiin. Vaikeuksia on tiedossa jos menee naimisiin eri korttelista olevan kanssa.

Nämä pienet väläykset  kuvatkoon  mielikuviani suuresta rakkauteni kohteesta. Läheskään kaikkia Michelangelon töitä en ole vielä nähnyt, ja osa niistä on myös Italian ulkopuolella, joten etsintä jatkuu, samoin on Leonardon ja Raffaellon kanssa. Näiden lisäksi vielä kaikki muut taiteen suuret nimet - eipä taida tämä elämä riittää. Kielen opiskelussa on vielä paljon  tehtävää, mutta italialaista  ruokaa voi syödä suurimpaan kaipuuseen.

Ruokaa

Prego, tässä ole hyvä, pari mieluista reseptiä:

Tagliatelle al salmone affumicato

 4 hengelle

400 g tagliatelleja

200 g kylmäsavustettua lohta

1 sipuli

oliiviöljyä

pieni nokare voita

1 dl kuivaa valkoviiniä

neljä tomaattia tai tomaattimurskaa

peperoncino, tuoretta  chilipippuria

1 dl kermaa

persiljaa

Kuullota sipulisilppu voi-öljyseoksessa, lisää suikaloitu lohi ja paloiteltu peperincino. Kuumenna varovasti sekoittaen, kohota lämpötilaa ja lisää valkoviini. Kun viini on haihtunut lisää soseutetut tomaatit tai tomaattimurska. Lisää lopuksi kerma (käytän nuukasti kevytkermaa tai kevyt tuorejuustoa) ja anna hautua kannen alla.

Keitä pasta paketin ohjeen mukaan al dente (sopivaksi), valuta ja kaada kastikkeen joukkoon, sekoita ja  ripottele pinnalle hienoksi hakattua persiljaa.

 

Pesto alla Genovese

3 dl silputtua tuoretta basilikaa
2 valkosipulin kynttä
2-3 rkl pinjansiemeniä
¾ dl hyvää oliiviöljyä,  extra vergine
1 rkl raastettua parmesaania (valmiit raasteet ovat loukkaus parmesaania kohtaan)
1 rkl raastettua pecorinoa
karkeaa merisuolaa

Hienonna basilikanlehdet, uunissa paahdetut pinjansiemenet ja valkosipulikynnet tehosekoittimessa tai huhmareessa. Lisää raastettu juusto pienissä erissä samoin oliiviöljy. Mausta suolalla. Voit ohentaa pestoa kiehuvalla pastaliemellä.

Yleensä pestolla maustetaan spaghettia tai tagliatellea, mutta sitä voi lisätä myös keittoihin antamaan makua.

Buon Appetito!

Juuri siksi Italiaan!

-Marja Liisa-

Osa kirjoituksestani  on julkaistu lehdessä: Uutiskukko 11/2001